Taisteluvoitto Takatolpasta!18.01.2009 HöySä otti lauantaina revanssin S.C. Takatolppaa vastaan. Ensimmäisellä kierroksella HöySä hävisi katkerasti jatkoajalla 3-2, vaikka oli varsinaisella peliajalla lähempänä voittoa, mutta tällä kertaa pidemmän korren vei kotijoukkue. Ottelu päättyi luvuin 10-7 ja näin keskinäiset ottelut niukasti HöySälle. Ottelu oli vielä kahden erän jälkeen 5-5, mutta viimeisessä erässä sitten tapahtui ja kolme jäähyäkin saatiin tapettua hienosti! Ansaitusti kaksi pistettä kotiin ja taistelu sarjassa säilymisestä jatkuu. Ottelussa erittäin tehokkaana esiintyi juuri etelän lomalta palannut Iikka Latostenmaa, joka napautti tehot 3+0, joista yhden alivoimalla! Maalinsuulla jälleen väkevästi hienoja pelastuksia esitti Arto Pitkänen; ilman muutamaa loistotorjuntaa olisi numerot voineet olla hyvinkin toiset. Ottelun tilastoihin ja lähiaikoina ilmestyvään otteluraporttiin pääset alla olevasta linkistä. |