HöySän runko hyvällä mallilla kaudelle 2008-0906.08.2008 Elokuu on päässyt vauhtiin ja HöySän valmistautuminen tulevaan kauteen on hyvällä mallilla. Joukkue on tähän mennessä vahvistunut viime kaudella Helsingin Hämäyksessä pelanneella Pekka "Pedu" Saharisella, jota kesätreenien vauhdin ja habituksen perusteella on luultu myös Tommi Eviläksi. Toinen samasta seurasta tullut uusi pelaaja on puolustaja Lauri Wettenhovi. Pedun ja Laten lisäksi debyytin HöySään tulevalla kaudella tekevät Mikan veli Juha Koivu, sekä Kimmo "Kime" Johansson, joka on monelle vanha tuttu HYUS/PIP:stä. Puolustukseen paluun tekee kaksikin vanhaa tuttua. Marko "Makkonen" Palkeinen palaa vuoden tauon jälkeen jälleen tekemään vastustajan oloa tukalaksi. Myös HöySä-veteraani Hannu Hämäläinen on luvannut saapua aina tarvittaessa Suomen toiselta laidalta tuttuun pelipaitaan. Muutamaa mahdollista vahvistusta vielä tarkkaillaan ennen kuin joukkue lyödään lopullisesti lukkoon. Valmennusrintamalla päävastuun ottaa Terho Laaksonen, joka on kova vahvistus tälle osastolle, varsinkin kun viime kaudet on menty lähinnä pelaajavalmentajalla. Viime kaudella Terho valmensi SB Vantaata I-divisioonassa, mutta keväällä liitto kielsi toimihenkilöidensä valmentamisen kahdella korkeimmalla sarjatasolla. Terhon ja joukkueen intressien kohdattua HöySä toivottaakin uuden valmentajan lämpimästi tervetulleeksi! Manageri Olli Honkanen toimii Terhon apuna pelihommia kuitenkaan unohtamatta. Tuleva kausi on joukkueen historian ensimmäinen II-divisioonassa, joten uusia ja mielenkiintoisia haasteita riittää. Kauteen lähdetään isompien haastajana ja jokaiseen otteluun taistelemaan ja pitämään hauskaa. |