Uutiset

26.2.2024HöySä etsii uusia kenttäpelaajia sekä maalivahtiaLue lisää »10.4.2023HöySän kausi päättyi tuttuun tapaan säilymiseen kolmosdivarissaLue lisää »

Pelatut ottelut

16.3.2024 13.00
HöySä Salibandy - Nikinmäki United7 - 7 » 9.3.2024 10.30
SBS Kings II - HöySä Salibandy8 - 3 »

Kolmosdivarin syyskausi paketissa - HöySä on osoittanut iskukykynsä mutta kärsinyt kirveleviä pistemenetyksiä

26.12.2021

Kuluva kolmosdivarikausi on sujunut HöySän osalta keskimäärin mukavissa merkeissä. Paikoin on venytty hienoihin esityksiin mutta välillä kadotettu voittoihin vaadittava tehokkuus.Runkosarja ehti kääntyä ennen joulua jo toiselle puoliskolleen. Kymmenestä matsista saldona on kolme voittoa, kaksi tasuria ja viisi tappiota – siis yhteensä 8 sarjapistettä. Lohkon tasaisessa keskikastissa sillä ylletään vain karsijan paikalle kahdeksanneksi. Toisaalta nelossijalle matkaa on vain kaksi sarjapistettä. 

Sarjatilanne liiiton tulospalvelussawww.salibandy.fi/tulospalvelu/53/7974/8678/2021-2022/sarjataulukko  

Kausi starttasi hyvin sujuneen pre-seasonin vauhdittamana 13–6voitolla Morning Glorysta

Toisessa matsissa HöySä taisteli pisteistä loppuun saakka mutta Red Stars oli lopulta terävämpi 4–3 lukemin.

Oman vastuuturnauksen aamuna inhottavan hyvä KD oli selvästi parempi (6–2)HöySä roikkui pelissä mukana kuitenkin kohtuullisen hyvin. Samana iltana kaatui vahvalla esityksellä KorsKa (9–4). 

Indiansin kolmosjengiä vastaa tehot katosivat kokonaan. Näennäisesti HöySä oli pelissä mukana, mutta loppulukemat 6–1Indiansille kertovat oleellisen.

Sarjajumbona koko syksyn majaillut Rangers II taas löysi HöySänlöperöä kenttätasapainoa vastaan tehonsa. HöySällä oli useaan otteeseen mahdollisuus naulata peli mutta sitkeä vastustaja tuli aina tasoihin. Maalirikas matsi päättyi lopulta 8–8.

Sarjan kärkikahinoihin asettunutta SBS Kingsin kakkosjoukkuetta HöySä haastoi kohtuullisen vahvasti, mutta tasainen matsi kääntyi viimeisessä erässä HöySääkin kokeneemmalle ja rutinoituneemmalle vastustajalle (6–4). 

Lohjan Hikeä vastaan irtosi repaleisella kokoonpanolla makea voitto (8–5). Saman päivän iltapeliin kokoonpano kaventui entistä enemmän eikä Uticaa vastaan jäänyt paljon sanottavaa, kun taitavampi, vahvempi ja fiksumpi vastustaja latoi palloa takatolpilta tyhjiin, tuloksena 10–3 tappio. Utica-matsi oli kauden ensimmäinen, jossa HöySällä ei tuntunut olevan oikeastaan mitään mahdollisuuksia taistella pisteistä.

Ennen joulua ehdittiin vielä pelata kauden toinen otatus Morning Glorya vastaan. HöySä oli jo ottamassa viime minuuteilla niskalenkkiä vastustajasta, mutta hetken herpaantuminen pallollisessa pelissä johti alivoimaan. Tilannetta ei yhtään helpottanut vajaa minuutti ennen loppua erittäin epämääräisesti HöySälle tuomittu toinen jäähy. Viime hetket kyykittiin kolmen ukon voimin mutta niin vain vastustaja sutaisi tasoituksen 4–4:ään kaksi sekuntia ennen loppua. 

Joulutauolta HöySä jäi näin ollen hivenen turhautuneissa fiiliksissä. Pelillisesti ei kuitenkaan ole syytä olla huolissaan. Kaiken kaikkiaan esitykset ovat olleet tasaisia joskin paikoin myös tasapaksuja. Ainoastaan Utica jäi syyskaudella tosissaan haastamatta ja senkin HöySä aikoo keväällä korjata. 

Toivoa sopii, että nyt määrätty poikkeustila jää lyhyehköksi ja keväällä vielä pelataan. 

Syksyllä saavutettiin myös huomionarvoisia merkkipaaluja. 

Seurahistorian tehokkain pelaaja Patrik ”Patu” Pousi saavutti 500 tehopisteen haamurajan 396 ottelussaan HöySässä. Vaivihkaa Patu sai syksyn viimeisessä matsissa myös 400 ottelua täyteen. Syksyn jälkeen Patulla on koossa nyt kunnioitettavat 223+279=502 pistettä ja meneillään 25 kausi HöySän paidassa.

Pousin veljeksistä nuorempi ja seurahistorian toiseksi tehokkain Panu Pousi vastaavasti iski 400 tehopisteensä 452 ottelussaan. Panu pelaa HöySässä peräti 27 kauttaan ja koossa on nyt yhteensä 220+183=403 pistettä. 

Pousien kanssa Höysän historian tehokkaimman ketjun aikanaan muodostanut – ja historian kolmanneksi tehokkain pelaaja – Lasse Pakarinen rikkoi kolmantena höysäläisenä 100 syöttöpisteen rajan. Maalintekijänä pääosin kunnostautuvalla Lassella on nyt koossa 137+100=237 pistettä 229 ottelussa. 

Anton Autere rikkoi kauden avausmatsissa 100 maalin ja myöhemmin vaivihkaa myös 100 ottelun rajapyykin. HöySänkaikkien aikojen puhtaimmalla sniperilla on nyt koossa tehot 107+33=140 pistettä 101 matsissa. 

Hattu päästä Pousien legendaarisille, käsityskykyäkin uhmaaville saavutuksille sekä tietysti myös muiden saavuttamille merkkipaaluille

HöySän historiatilastot päivitettynä kauden 2020–2021 lopputilanteeseen löytyvät täältä:

www.hoysa.net/joukkue1/18

(Mainittakoon, että tilastoissa tietysti ainoastaan viralliset Salibandyliiton sarjapelit lasketaan.)

Uutisointi ajankohtaisista tapahtumista on siirtynyt pääasiassa HöySän uudelle Facebook-sivulle, jossa on päästy julkaisemaan jopa videomateriaalia. Tykkää sivusta ja seuraa HöySän menoa täällä: www.facebook.com/hoylaamotiensahly

26.02.2024HöySä etsii uusia kenttäpelaajia sekä maalivahtia
10.04.2023HöySän kausi päättyi tuttuun tapaan säilymiseen kolmosdivarissa
04.12.2022Uutissähkeitä - kausi 2022-2023 edennyt jo puoliväliin
28.04.2022Kausi päättyi, HöySä säilyi kolmosessa
26.12.2021Kolmosdivarin syyskausi paketissa - HöySä on osoittanut iskukykynsä mutta kärsinyt kirveleviä pistemenetyksiä
23.09.2021Uusi kausi starttaa lauantaina
11.11.2020Päivitystä historiatilastoihin - Isänpäivänä HöySä koki myös historialliset rökäletappiot
02.10.2020Kolmosdivarikausi alkaa huomenna lauantaina - koronaretriitin aikana ei HöySä:ssä tapahtunut juuri mitään
13.12.2019HöySän kolmosdivarisyksy paketoidaan lauantaina
27.09.2019HöySä valmiina III-divisioonakaudelle 2019-20

Siirry arkistoon »