Uutiset

26.2.2024HöySä etsii uusia kenttäpelaajia sekä maalivahtiaLue lisää »10.4.2023HöySän kausi päättyi tuttuun tapaan säilymiseen kolmosdivarissaLue lisää »

Pelatut ottelut

16.3.2024 13.00
HöySä Salibandy - Nikinmäki United7 - 7 » 9.3.2024 10.30
SBS Kings II - HöySä Salibandy8 - 3 »

Kausi päättyi, HöySä säilyi kolmosessa

28.04.2022

On tullut aika julkaista perinteinen kevätuutinen: HöySä säilyi kolmosdivarissa. Ei nousua, ei putoamista - kolmeentoista kauteen. Edellisen kerran HöySä pelasi muualla kuin kolmosessa kaudella 2008-2009, tuolloin kakkosessa.

Menneestä kaudesta merkittävän teki ylipäätään se, että se saatiin pelattua loppuun, kun kaksi edellistä olivat koronan takia keskeytyneet ennenaikaisesti. Kyllä tätä jo oli odotettukin.

Kevätkauteen HöySä lähti karsijan paikalta, 8 pisteellä 10 ottelusta. Ei helppo asetelma, mutta luottoa herätti se, että keväällä HöySä on aina parhaimmillaan. 

Kevät starttasi aina vaikeaa, nuorta, vikkeläjalkaista ja hyvin puolustavaa Indians III:a vastaan. Kohtuullinen esitys riitti vain 6-2 tappioon. Vastustaja jatkoi kauttaan kärkikahinoissa.

Indians-tappion jälkeen valmennus asetti tulostavoitteeksi 6 pistettä seuraavasta neljästä matsista, jotka pelattiin alle viikon sisään. Odotettavissa oli, että ilman näitä pisteitä HöySä olisi liemessä. Sen verran hyviä yhdistelmiä olivat myös muut samoista sijoista kamppailleet joukkueet. 

Neljän ottelun härkäviikon alkajaisiksi sarjakakkosena tuolloin ollut SBS Kings II kaatui HöySä:n käsittelyssä lukemin 4-2. Maalilla Tim pelasi huippupelin, viisikkopuolustus toimi ja voitto irtosi, vaikka hyökkäyspään tehot jäivätkin piippuun. Samana iltana sarjajumbo Rangers II nappasi satumaisen maalivahtipelinsä turvin HöySä:ltä tasuripisteen (4-4). Peliesitys oli kuitenkin vähintäänkin hyvä ja paikkoja rakennettiin jatkuvalla syötöllä. 

Vajaata viikkoa myöhemmin ohjelmassa oli todellinen kohtalonpeli KorsKa:a vastaan. Vastustajalta oli vierähtänyt jotakuinkin koko kausi sarjan toiseksi viimeisenä, vaikka korsolaisten peliä katsellessa sitä oli vaikea uskoa todeksi. Tasainen matsi kääntyi lopulta HöySä:n taisteluvoitoksi 7-3. Pari viimeistä maalia tehtiin tyhjiin. Päivän jälkimmäinen matsi oli HöySä:ltä hivenen väsyneempi mutta ehjä esitys. Hiukan niskan päällä olleesta Red Starsista puserrettiin tasuri (3-3). 

Yhtään tarkemmin ei härkäviikon 6 sarjapisteen tavoitetta olisi voinut suorittaa. 

Tässä vaiheessa sarjaohjelma antoi (ehkä liikaakin?) lepoaikaa. Seuraavassa ottelussa Lohjan Hikeä vastaan olisi pitänyt varmistaa sarjapaikka mutta tuloksena oli mahalasku. LoHi puolusti tiiviisti ja hakkasi maalinedustalta maalit, kun taas HöySä:n tehot olivat totaalisen kateissa. Lohjalle 6-3 voitto. 

Edessä oli vaikea tehtävä kahteen viimeiseen matsiin. Erilaisten skenaarioiden mukaan oli napattava 1-2 pistettä joko aiempina kausina kolmosta jopa dominoineelta Uticalta tai sarjakärki KD:lta, joka on viime kausina ollut HöySä:lle täysin ylitsepääsemätön haaste.

Kaikki paukut ladattiin Utica-matsiin. Ekassa vaihdossa vastustajan (ottelun ainoa?) vastahyökkäys johti maaliin. Sitten HöySä maalilla heiluneen Timin johdolla pisti luukut kiinni. Vastustaja hallitsi pelivälinettä HöySän huolehtiessa maalinteosta. Työnteko ja saumaton yhteistyö palkittiin 5-1 voitolla: sarjapaikka varmistui. 

Kauden viimeisessä matsissa HöySä pysyi erän verran KD:n kyydissä. Sitten vastustajan tehokkuus vain oli liikaa: voitto lohkon voittaneelle KD:lle 10-4. 

Lopulta HöySä keräsi 16 sarjapistettä ja päätyi sarjassa kuudenneksi, tasapisteisiin 5. sijoittuneen Utican kanssa. KorsKa nousi huikean loppukirinsä ansiosta 7. sijalle ja vältti paitsi putoamisen myös putoamiskarsinnat. LoHi joutui karsimaan ja suoraan putosivat Morning Glory sekä Rangers II. Lopullista sarjatilannetta, tuloksia ja pörssejä pääsee ihmettelemään täällä: https://salibandy.fi/tulospalvelu/53/7974/8678/2021-2022/sarjataulukko 

Kaiken kaikkiaan HöySä:n kausi oli hyvinkin onnistunut. Peliesitykset olivat tasaisia ja ohipelit vähissä. Yksikään sarjapiste ei tullut helposti. 

Jos monet muut kolmosen joukkueet luottavat yksilötaitoon ja  hyökkäyspään tehokkuuteen, on HöySä:n avain onneen tiivis viisikkopuolustus, kolme tasaista (=yhtä tehotonta) viisikkoa ja fiksu pallonhallinta. Tämän voi päätellä tilastoistakin: HöySä teki lohkossaan toiseksi vähiten ja päästi neljänneksi vähiten maaleja. Samoilla eväillä lähdetään myös tulevaan kauteen. 

Kauden saavutukseksi on syytä nostaa myös uusien pelipaitojen teettäminen. Kiitämme lämpimästi pelipaitaprojekteja tukeneita yhteistyökumppaneitamme, joista neljä löytyi Höyläämötieltä:

-Supergolf
-Superpadel
-Peltian
-SSM
-Pavunvarsi
-Lazer
-Väinö Klemola Design
-Golfkuntosali
-Picaset
-Rengas-Soppi 

26.02.2024HöySä etsii uusia kenttäpelaajia sekä maalivahtia
10.04.2023HöySän kausi päättyi tuttuun tapaan säilymiseen kolmosdivarissa
04.12.2022Uutissähkeitä - kausi 2022-2023 edennyt jo puoliväliin
28.04.2022Kausi päättyi, HöySä säilyi kolmosessa
26.12.2021Kolmosdivarin syyskausi paketissa - HöySä on osoittanut iskukykynsä mutta kärsinyt kirveleviä pistemenetyksiä
23.09.2021Uusi kausi starttaa lauantaina
11.11.2020Päivitystä historiatilastoihin - Isänpäivänä HöySä koki myös historialliset rökäletappiot
02.10.2020Kolmosdivarikausi alkaa huomenna lauantaina - koronaretriitin aikana ei HöySä:ssä tapahtunut juuri mitään
13.12.2019HöySän kolmosdivarisyksy paketoidaan lauantaina
27.09.2019HöySä valmiina III-divisioonakaudelle 2019-20
30.07.2019HöySän III-div.-salibandyjoukkue etsii vahvistuksia
09.05.2019HöySän III-div.-salibandyjoukkue etsii vahvistuksia
07.04.2019HöySä säilyi kolmosdivarissa upean putoamiskarsintavoiton jälkeen!
19.12.2018HöySän historiatilastot päivitetty - käynnissä seuran 25. kausi Salibandyliiton sarjoissa
25.03.2018HöySän salibandykausi päättyi iloisissa tunnelmissa
08.01.2018HöySän maineikas jalkapallojoukkue lopettaa
22.12.2017HöySä kolmantena joulutauolle!
25.09.2017HöySä valmiina salibandykauteen 2017-18
29.07.2017HöySän III-div.-salibandyjoukkue etsii vahvistuksia
26.03.2017HöySän salibandykausi komeasti paketissa
18.01.2017HöySän jalkapallojoukkue etsii pelaajia
22.09.2016Jalkapallokausi onnellisesti paketissa
31.08.2016HöySän salibandyjoukkue kasassa tulevalle kaudelle
09.06.2016HöySän III-div.-salibandyjoukkue etsii vahvistuksia
08.03.2016HöySä varmisti sarjapaikkansa
21.12.2015HöySä tukevasti keskikastissa syyskauden jälkeen
02.10.2015HöySä valmiina salibandykauteen 2015-2016
24.09.2015HöySän uusi yhteistyökumppani on Fun Raise!
23.09.2015HöySän jalkapallojoukkuelta historiansa paras kausi!
04.08.2015HöySä etsii vahvistuksia salibandyjoukkueeseensa
16.06.2015Jalkapallon kevätkausi sujui duurivoittoisesti
15.04.2015Jalkapallokausi alkaa 20.4.
22.03.2015HöySä varmisti lohkonsa kolmossijan!
17.02.2015Jokerit Team - HöySä ensi lauantaina
08.01.2015Kevätkausi käynnistyy ensi lauantaina
22.12.2014HöySän jalkapallojoukkue kasassa
15.12.2014HöySä joulutauolle sarjakakkosena
17.11.2014HöySä voitti Marrasklassikossa Jokerit
04.11.2014HöySän salibandykausi alkanut duurivoittoisesti
24.10.2014HöySä-Jokerit Team 15.11. klo 13
03.10.2014Salibandykausi alkaa
29.09.2014Jalkapallokausi päätökseen
28.08.2014HöySän salibandyjoukkue kasassa
19.08.2014HöySä etsii puolustajaa tulevalle salibandykaudelle
04.08.2014Jalkapallon syyskausi käynnistyi
30.06.2014HöySä etsii vahvistuksia salibandyjoukkueeseensa
08.05.2014HöySä etsii salibandymaalivahtia
24.04.2014Siirtopommi jalkapallokauden kynnyksellä
15.04.2014HöySä kiistää siirtouutisen
24.03.2014HöySä:n jalkapallojoukkue valmiina kauteen
12.03.2014Pelit kiristyvät playoffseissa
10.03.2014HöySä varmisti sarjapaikan III-divisioonassa!
28.09.2013Salibandykauden avaus 28.9.
17.09.2013Futiskausi päätökseen
20.06.2013Jalkapallokausi kesätauolle
22.04.2013HöySän jalkapallokausi käynnistyy
24.03.2013HöySä säilytti paikkansa III-divisioonassa
28.02.2013Pudotuspelit alkavat
10.01.2013Jalkapallojoukkue ilmoitettu sarjaan
21.12.2012Hyvää joulua!
17.12.2012Espoosta 2 pistettä
30.11.2012Myllypurosta 4 pistettä ja Play-liigassa tappio
12.11.2012Salibandykaudesta pelattu kolmannes
28.09.2012Divarikausi alkaa lauantaina
11.09.2012Jalkapallokausi päättyi voittoon
02.08.2012Jalkapallokausi jatkuu
26.06.2012HYVÄÄ KESÄÄ!
15.06.2012HöySälle vihdoin jalkapallokauden avausvoitto
13.06.2012Salibandy: Kauden 2012-13 lohkojaot julkaistu
21.05.2012Futiskausi alkanut mollivoittoisesti
09.05.2012Jalkapallokauden avausottelusta tappio
04.05.2012Jalkapallokausi alkaa
17.04.2012Jalkapallo: Pre-season ohi
11.04.2012Jalkapallokausi alkaa
09.04.2012Play-liigan ylempi jatkosarja
04.04.2012Jalkapallo: Otteluohjelma julkaistu
25.03.2012Divarikausi päätökseen
17.03.2012HöySä varmisti paikkansa Play-liigan ylemmässä jatkosarjassa
12.03.2012Kauden toiseksi viimeisestä turnauksesta tuliaisina 2 pistettä
02.03.2012Play-liigassa kolmas voitto putkeen
20.02.2012Salibandy: Keravalta 2 pistettä joukkueelle ja Panu Pousille uran 100:s syöttöpiste!
14.02.2012Jalkapallo: Ensi kauden lohkojaot julkaistu
13.02.2012Play-Liigassa tiukka voitto
30.01.2012Play-liigassa voitto HöySälle
21.01.2012Sarjaturnauksesta voitto ja tappio
18.01.2012Viikko vierii ja turpaan tulee
17.01.2012Härkäviikko käynnistyi tappiolla Hämäykselle
31.12.2011MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA 2012
23.12.2011HYVÄÄ JOULUA
21.12.2011Salibandy: Play-liigassa tappio
18.12.2011Salibandy: Joulukuun turnauksesta täysi pistepotti
08.12.2011Jalkapallo: Karrin kuulumisia
06.12.2011Salibandy: HöySälle selvä voitto Play-liigassa
01.12.2011HöySäläiset maailmalla osa 3 - Tanska
26.11.2011Salibandy: Jälleen turnauksesta 2 pistettä
24.11.2011Salibandy: Nihkeä tasapeli Play liigassa
09.11.2011HöySä niukasti SC Ruisranteita parempi
05.11.2011Kauklahdesta tappio ja voitto
04.11.2011Salibandy: Pisteiden metsästys jatkuu lauantaina 5.11 THT-Centerissä Kauklahdessa
24.10.2011Salibandy: Play-liigassa 6-3 kuokkaan

Näytä lisää »