Höysän edustusjoukkueen managerin mietteet syyskaudesta23.12.2007 Managerin mietteet syyskaudesta
Kolmosdivarikauden ensimmäinen kierros alkaa olla peliä vaille kasassa ja asetelmat ovatkin HöySän kannalta enenmmän kuin mielenkiintoiset. Tuloksellisesti huikea syksy sisälsi vain yhden pistemenetyksen, joka koettiin kuinkas ollakkaan toisen puhtaan pelin joukkueen, Nakun kohtaamisessa. Aika tarkkaan vuosi sitten HöySä rämpi pelillisesti suossa ja itseluottamus laahasi jossain polven korkeudella. Jämäsijoilta alkanut nousu poiki kuitenkin lopulta paikan II-divisioonakarsintoihin asti ja sielläkin nousu jäi kokematta kevään kruunanneessa ottelussa Ylhästä vastaan pienimmällä mahdollisella tavalla, 2-1 tappiolla. Tappiosta huolimatta erittäin tasokkaasta ottelusta jäi hyvä maku, pelaaminen oli hauskaa ja joukkuehenkin huipussaan. Kylvettiinkö tässä siemenet hyvää kautta varten? HöySän pitkästä kolmosdivari putkesta huolimatta joukkue ei ole pystynyt aikaisemmin kärkisijoja valtaamaan. Pelimiestä tappio harmittaa aina, mutta selkeästi oli tunnelmasta havaittavissa, ettei HöySässä oltaisikaan oltu vielä valmiitakaan sarjaportaan nousuun. Uuteen kauteen lähdettin valoisissa merkeissä ja lähes samalla hyväksi todetulla remmillä. Ketjukoostumuksiin on löydetty oikeat roolit jossa jokainen pyrkii pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Tuloksekasta kautta kuvaa hyvin sarjan pistepörssi, jossa kuuden ottelun jälkeen kaksoisjohdossa komeili HöySän ykkös- ja kakkossentteri Jani Kuusela ja Patrik Pousi. Myös maalivahtipeli on ollut tunnetusti vakuuttavaa. Ainoana uutena hankintana joukkueeseen liittyi Tomi Huovinen, joka onkin istunut HöySän roosteriin ”like a glove”. Kärkkäät nousut ovat tuoneet pakin tontilta jo repullisen pisteitä ja alakerrassa vastustastajan hyökkääjät eivät saa hetken rauhaa. Ainoa takaisku koettiin kauden kynnyksellä Marko ”Maco” Palkeisen jättäytyessä yllättäen sapattivuodelle. Myös Timo ”Tinke” Ukkosen kisapassi on palkkakatosta johtuen edelleen leimaamatta;) Kausi käynnistettiin rymyreissulla Riga Openissa. Tasokkaassa turnauksessa iloiset otteet (ja illat) poikivat kuitenkin päänahat mm. GrIFK:sta ja kovin laitettiin kampohin myös Latvian tuplamestareille. Lienevätkö Riikan yöt vieneet voimat, mutta värikkäät pelit päättyivät lopulta tylysti 0-8 tappioon. Lähibubiin linkuttannesta joukkiosta kuultiin ”Pistä häkkiin!!!” lisäksi kuitenkin sanat ”tänä vuonna ei muuten hävitä yhtään kolmosen matsia”... niinpä. Kun lähes kaikki joukkueet on kertaalleen kohdattu, on sarjaan syntynyt selkeitä eroja joukkueiden välillä. Pohtikaamme siis hieman kilpailuasemia. Naku Edelleen siis tappioittomista joukkueista Naku on huikean maalieronsa ansiosta HöySää edellä ja keskinäinen tasapeli piti panokset pöydällä ja teki hyvää sarjan mielenkkiinnolle. Trillerin kruunasi NaKun viimeminuutilla iskemä johtomaali, jonka HöySä kuitenkin onnistui vielä kuittaamaan. Tomi Huovinen syötti jo ilman maalivahtia pelatessa poikki koko kentän Iikka Latostenmaalle, joka sai kunnian tällätä tasoituksen sydämensä kyllyydestä. Kyseiset joukkueet myös kohtaavat sarjan viimeisessä ottelussa, joten mielenkkiinnolla jäämme odottamaan, josko panoksena olisi vielä ”all in”. HöySä ei ollut aikaisemmin kohdannut Nakua ja tiedossa oli ainoastaan edellisen kauden hämmentävät tilastot, toistasataa maalia molempiin päihin!? Nähdyt pelit ovat kuitenkin osoittaneet että joukkue osaa pelata viihdyttävää peliä ja puolustuskin on pysynyt tällä kertaa tiiviimpänä. FinnPa Näiden kahden takaa löytyykin sitten selkeästi tasaisempi poppoo, joiden keskinäisissä peleissä tuntuu olevan enemmän päivästä kiinni koska ja kenelle kolahtaa plussat kotiin. Viime kaudella kakkosesta pudonnut FinnPa koki putoajajoukkueelle tyypillisiä pelaajamenetyksiä ja kauden pelit ovatkin ailahdelleet. HöySää vastaan jäi käteen tasan nolla tehtyä maalia, kun taas normaalisti verkko on heilunut kohtuullisesti molemmissa päissä. Fc Ryback Heikosti aloittanut FC Ryback on päässyt hyvään vauhtiin. HöySää ja Nakua vastaan eivät paukut riittäneet, mutta muuten onkin tullut melkein pelkästään voittoja. Maalirikas tappio HöySää vastaan (10-6) jätti kuvan taitavasta joukkueesta, joka kuitenkin puolustaa varsin passivisesti. Tilaa olisi ollut virpoa vielä enemmänkin byyrejä. Joukkuetta hilaa kuitenkin pistepörssin kärkisijoja hätyyttelevä ja ylinopeuden omaava Ronnie ”run forrest run” Leikas. Yhtä vikkelää kaveria ei näiltä parketeilta muistu mieleen. Tiikerit II Heti alkuun NaKun käsittelyssä 14-2 uitettu Tikkurilan Tiikerit II, on sittemmin kerännyt pisteitä paremmalla pelillä. Kuuleman mukaan vahvistuksia saanut joukkue osoittikin pirteitä otteita joulunalusturnauksessa ja nälkää löytyi aivan eri tavalla. Vielä Keravalla joukkue ei pysynyt alkuunkaan HöySän vauhdissa ja ottelu olikin lähinnä pelailua. Loppunumeroita 9-3 kaunistelee HöySän viimeisten minuuttien löysäilyt - Priceless!! Gospel Team Melkoista vaihtuvuutta kokenut Gospel Team on nakuttanut tasaista joskin ei tappavaa sarjaa. Joka turnauksesta voitto ja tappio. Näinkin epätasaisessa lohkossa sillä tahdilla lohkeaa keskikastin paikka. Pelin avauksessa HöySää vastaan ei ollut juuri muita aseita kuin ”pitkää ja perään”. Joukkueesta erottuu selkeästi kärkäs laituri Isto Ohvanainen, jonka taidot jäävät räkäpalloissa käyttämättä. Lisäksi kova yritys päättyi yleensä ryntäilyjäähyihin tai vapareihin. HöySän perisynti eli umpisurkea ylivoima pystyi kuitenkin jauhamaan sen tarvittavan voittomaalin. Pauhu Myös Myllypuron Pauhu oli HöySälle täysin uusi tuttavuus. Muutaman nähdyn pelin perusteella eivät näytöt ole imarrelleet. Kovaa yritetään pelata, mutta harvoin oikein. Kolina käy ja tuomarit pyyhkivät sylkeä naamalta. Mikäli otteet eivät järkevöidy, käy tie nelosen ratikkaan. Penkin päästä löytyy kuitenkin valmennuskokemusta ja kapteenin paluu loukkantuneen kirjoista saattaa palauttaa järkeä pelaamiseen. Kaneetti II Kaikista edellisistä poiketen Kaneetti ”...ittu ne on isoja” II onkin tuttu vastustaja vuosien varrelta. Heilläkin porukkaa on vaihtunut ja HöySän mikkihiirijoukkue onkin ottanut keskipituutta noin puoli metriä kiinni. Väännöt ovat aina olleet tiukkoja ja niin oli tälläkin kertaa, joskin kumpaakin päähän upposi mitä ihmellisempiä hauleja. Mahdollisuudet kuitenkin keskikastiin. Perä jää! Vielä viime vuonna PuRe II keikkui lähes karsinnoissa, mutta tällä kaudella vauhti on hyytynyt ja ihmeitä saa tapahtua mikäli tilanne konreettisesti muuttuu. Seuraava mahdollisuus on ensimmäisen kierroksen viimeisessä ottelussa HöySää vastaan. Kyseessä on kuitenkin arvaamaton joukkue, joka saattaa tuloksillaan sekoittaa pakkaa. HeVi säilytti lopulta viime kaudella sarjapaikkansa, mutta putoaminen on nyt enemmän kuin lähellä. Vaikka alla onkin paljon maalin tappioita, ei pelinopeus tahdo riittää kärkijoukkueita vastaan, varsinkin kun joukkueen keski-ikä kasvaa vuosivuodelta. Verrattaessa tilannetta viime kauteen, tuntuu lohko kokonaisuutena heikommalta. Kuten kolmosdivarista perinteisesti, niin yritystä kyllä löytyy, mutta minkään sortin Aurinkokuninkaan pelikirjoja on turha etsiä. Myös pelinopeudessa on huomattavia eroja. Toki kausi on vasta puolivälissä, joten eipä paljasteta enempää henkseleitä. Nähtäväksi jää siis säilyykö NaKun ja HöySän vakuuttava putki, saako FinnPan rutiini puristettua tarvittavat pisteet, kenen rytmi kestää jouluherkuttelut, vieläkö on vahvistuksia haussa ennen siirtoikkunan sulkeutumista, ketkä pelaavat jo pleijareita, puuttuuko PuRelta edelleen rengas, vieläkö hevillä tai gospelilla pääsee kolmoseen… Kuka, on heikoin lenkki??? |